Viljo ja Maire Vuorion säätiö

Viljo ja Maire Vuorion säätiö järjestää musiikkikilpailuja ja konsertteja sekä edistää ja kehittää klassisen musiikin harrastamisen toimintaedellytyksiä Vaasassa. 

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan järjestämällä joko yksin tai yhteistyössä Vaasan kaupunginorkesterin, Korsholman musiikkijuhlien ja muiden tahojen kanssa konsertteja, musiikkikilpailuja ja muita tähän rinnastettavia tapahtumia.

Säätiö on perustamisvuodestaan 1998 alkaen myöntänyt apurahoja lahjakkaille musiikin ammattilaisille ja harrastajille sekä avustuksia yhteisöille.

Historia

 

Vuorion perheen sisarukset olivat lahjakkaita ja aktiivisia musiikin saralla. Sylvi oli musiikinopettaja. Viljo oli matematiikan opettaja ja taitava viulisti. Maire työskenteli konttoristina isänsä postimyyntiliikkeessä ja soitti pianoa.

Sylvi Mäkelän (o. s. Vuorio) kuoleman (1972) jälkeen Viljo Vuorio esitti ensimmäistä kertaa ajatuksen säätiöstä, jonka tarkoituksena olisi klassisen musiikin edistäminen Vaasassa. Viljo Vuorio totesi sisarelleen Mairelle, että haluaisi testamentata suvun omaisuuden siten, että se eri tavoin edistäisi klassista musiikkia kaupungissa. Viljo Vuorio kuoli 1994. Tämän jälkeen Maire Vuorio laati maaliskuussa 1996 testamentin, jossa suurin osa häneltä jäävästä varallisuudesta säätiöitäisiin.

Maire Vuorio kuoli heinäkuussa 1997. Säätiö sai perustamisluvan 21.7.1998 ja se merkittiin säätiörekisteriin 23.9.1998, jonka jälkeen toiminta käynnistyi. Nimeksi tuli testamentin mukaisesti "Viljo ja Maire Vuorion Säätiö" ja kotipaikaksi Vaasa.

Vuorion perheen historia nivoutuu tiiviisti Kipinän Talon historiaan. Otto Theodor Wuorio perusti 1902 "Postipakettien lähetysliikkeen" eli postimyyntiliikkeen ja toimitilat olivat 1930-luvulla Kipinän kulmatontin puutalossa. Viljo ja Maire Vuorio asuivat Kipinän talossa vuodesta 1911 alkaen kuolemaan saakka. Säätiö kunnioittaa heidän muistoaan siten, että säätiö on hankkinut omistukseensa yhden pienen huoneiston Kipinän talon ensimmäisestä kerroksesta.

 

Hallinto

Säätiön hallitukseen kuuluu kolme tai neljä jäsentä, joista yksi on aina Vaasan kaupungin edustaja. Nykyiseen hallitukseen kuuluvat seuraavat henkilöt.

Puheenjohtaja

Tomas Häyry

Jäsenet

Jyrki Paalanen

Leena  Havu-Erhie

Ulla Penttinen

 

Asiamies

Tage Vest

Viljo ja Maire Vuorion säätiö

Viljo ja Maire Vuorion Säätiö sr

c/o säätiön asiamies Tage Vest
Koivulahdentie 218 A 
66530 Koivulahti

Puh +358 500 663 021
info@vuorionsaatio.fi   I  www.vuorionsaatio.fi

Tietosuojaseloste